Mikä on salakan kilohinta?
Salakka on monelle tuttu otus. Kyseessähän on sisävesissä elelevä särkikala, tuttavallisemmin nimetty latinaksi Alburnus alburnus. Mökkikaislikoiden ja pienten lahdukoiden hopeanhohtoinen torpedo. Leivänmurujen napsija, planktonin turma. Ja infernaalisen kallis kala.
Tuo yllä jöpöttävä pieni korvikemuikku on osoittautunut kenties hinnaltaan korkeimmaksi kalaksi mikä sisävesissämme pärskyttelee. Salakka, ainoa kalakontakti kymmenillä korttikoskilla ja sadoilla järvillä.
Kyseessähän ei ole, luontoa tuntemattomalle lukijalle tiedoksi se, että salakka olisi maukas tai harvinainen. Sitä se ei ole, kumpaakaan. Kyseessä ei ole myöskään se, että sen jahtaaminen vaatisi kalliita lupia tai varusteita, ei. Kyseessä on ehkä pikemminkin juuri päinvastainen ilmiö.
Pitkän talven kuluessa perhokalastukseen höyrähtänyt ihminen pää suhisten lukee kirjoja koskien kuohuista ja hopeanhohtoisten lohikalojen karkeloista. Kädet täristen väännetään perhoja pitkät pakkasillat, kulmakarvat liki kiimaa muistuttavasta kosteudesta hikeä helmeillen surffataan näyttöpäätteen loisteessa eri kalastusvälineliikkeiden sivuja ja vertaillaan virtuaalimaailmassa eri tuotteiden paremmuutta. Internetvideot esittelevät väsytystaisteluita kuin nykypäivän gladiaattoreiden kamppailuita. Jokaisen kotimaisen perhokalastuslehden (kaikkien kahden) kestotilauksia uudistetaan. Välineitä ostetaan kuin varustauduttaisiin seitsemän vuoden nälänhätään, maailmanloppuun ja neopreenisukkien hankintakieltoon. Ja koittaa kevät.
Jäät ovat sulaneet, vesi on vapaa. Kumihousut kiskotaan jalkaan, vapa varustetaan sillä markkinoiden parhaalla siimalla ja juostaan joen rantaan. Solmuja tuherretaan, ensin kolme epäonnistunutta ja sitten viimein yksi jolla perho pysyy kiinni. Ensimmäiset heitot. Perho puussa, pohjassa, poskessa tai vain poissa kun solmu ei sittenkään pitänyt. Uusitaan aiemmat vaiheet. Kylmä vesi puuduttaa jalat. Kädet kohmettuvat. Eturauhanen anoo armoa, vällykäärme päättää vetäytyä alavatsan sisään talviunille aina juhannuksen jälkeiseen aikaan asti. Tämän ei anneta häiritä vaan vapa huitoo kuin heittäjä olisi saanut yllättävän ja eleiltään dramaattisen epilepsian. Jokunen kirosana saattaa kajahtaa, silti touhua jatketaan, tärkeintähän ei ole saalis vaan tappamisen meininki.
Ja jossain vaiheessa, kymmenen tai sadan tunnin jälkeen, saalis tulee. Vavassa tuntuu tärähdys ja väsytystaistelu alkaa. Hopeinen kylki välähtää vedessä, pinta kuohahtaa ja peto on kalastajan jaloissa. Salakka. Ei se unien taimen, ei varmuudella lähistölle istutettu kirjolohi, ei nousuun käynyt lohi, tuo kalojen väitetty kuningas. Ei. Saaliiksi on saatu kalamaailman Väyrynen, joka paikkaan tunkeva, etujoukkoihin omalla olemuksellaan tunkeva kaislikoiden mutkittelija. Ja se on saatu juuri sieltä ja sillä välineellä joilla ei ole yritetty eikä kaivattu.
Niin monella reissulla kyseessä on myös ainoa saalis. Omakohtaisesti olen onnistunut nyrhimään salakoita Karvionkoskesta, Konnuskoskesta, Muuramenjoesta, Kuhmon ja Kuusamon jokipätkiltä, Ounasjoesta, Muonionjoesta, Ruotsista, kalliista korttikoskista ja sattumareissuilla, yöllä ja päivällä, isolla ja pienellä, syvästä ja matalasta... Ymmärrättehän? Ainut milloin salakkaa EN ole saanut on ollut kun olen yrittänyt harjoitella pintaperhostelua mökkilaiturilta, salakkaparven pyöriessä selkeästi näkösällä. Silloin en.
Mikäli kaikki edellä olevat asianhaarat laskee mukaan, nousee ainoan saaliskalan hinta yllättävän korkeaksi. Ainut kerta kun olen raaskinut kilohinnan laskea, istuin keskellä Joensuuta Ilosaaren rannalla kahluuhousut jalassa, salakka kädessä ja lähes kyynel silmässä ynnäillen:
Uudet kahluuhousut ja kengät särkyneiden tilalle, n. 250€
Uusi vapa katkenneen tilalle (kaverilta) 50€
Uusi kela ja siihen siimat entisen kohdattua kaatuessani pohjakivet 120€
Kalastusluvat (silloin läänilupa, kalastuskortti ja vielä päälle kohdelupa) 80€
Katkenneet perukesiimat ja kadotetut perhot 30€
Saaliiksi yksi salakka, etusormen mittainen ja ahnas. Painoa ehkä 50 grammaa.
Laskekaapa siitä sitten matematiikkapäällänne ynnäilyt. Kilohinta vähintäänkin kohtuullinen. Ei ole salakka köyhän kala.
Edellä mainitussa ynnäilytilanteessa oli silmässä lähes kyynel. Onnesta. Pitkän talven jälkeen ensimmäinen kalakontakti. Kaikki käytetyt tunnit, kaikki varustautumiseen vietetyt yöt, kaikki oli käytetty hyödyksi. Kala, perhokalastamalla. Tämähän onnistuu kuin eräkirjojen sankarilta. Kiitos salakka.
...Kesän kymmenennen salakan imeskellessä perhoa lohensukuisten piilotellessa kiitoksen tila ei ole yhtä suuri. Salakan riemuksi kohta on taas uusi kevät.
Petteri
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti