Turha huitominen ennen kaikkea tässä yhteydessä liittyy kaikkiin niihin elämän hetkiin jotka olen tuhlannut, tuhlaan ja toivottavasti tulen riemulla tuhlaamaan eri jokien ja purojen äärellä.
Jostain itselleni selittämättömästä syystä olen liukunut tasapainoisesta elämästä perhokalastuksen pariin. Sen sijaan että makoilisin sohvalla lämpimässä nauttien jääkaappini runsaista antimista, pidän itselleni tärkeämpänä rymytä pitkin pusikoita ja ojan pohjia. Ympärillä miljoona sääskeä, siimat solmussa, vapa poikki, hikivirta kastelemassa selkää, haavoja käsissä, jano sekä nälkä, paleleminen, kastuminen, kahluuhousut rikki, mutaa vaatteissa.... Yleensä ilman saalista.
Tässä ehkä syy blogin kirjoittamiseen:
Olen lajiin seonneena lukenut satoja sivuja kuvauksia englantilaisista kalkkivirroista, Norjan lohijoista, Keski-Suomen jättitaimenista. Olen nähnyt kuvia tavoitelluista jättiläiskaloista, hienoista varusteista, mahtavista luonnonkohteista, onnistuneista heitoista, taidokkaasti sidotuista perhoista... Ymmärrätte varmaan? Satoja dokumentaatioita onnistumisista.
Tässä yhteydessä tuskin näette niitä. En ole saanut suursaaliita. Harvoin saan mitään. Sidontataitoni ovat vähintäänkin tumpelointia. Perhonheittoni onnistuu ehkä suhteella 1/4. Raha ei riitä eksoottisiin kohteisiin. Mutta tämä riittää minulle! Oikeastaan päinvastoin, haluan juuri tätä. Epäonnistumisista huolimatta vapautta harrastaa, uusia kokemuksia ja hetkiä olla elossa.
Kirjoitusteni yhteydessä lupaan vilpittömästi iloita jokaisesta salakasta ja jokaisesta ulkona vietetystä päivästä. Aion myös harvinaisia onnistumisen hetkiä leuhottaa häpeämättömästi. Pyrin näyttämään temmeltämiseni peittelemättä, esitellä ylpeydellä epäonnistumiset sekä vastoinkäymiset. Mikäli onni on myötä, yritän näyttää myös kuinka niistä selvittiin.
Tervetuloa mukaan.
Petteri
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti