6/100 Riikonkoski, Ounasjoki

Projekti vaan pötkii etiäpäin. Tunnustan kalastelleeni jo aiemmin esitellyillä kohteilla tässä väliaikana, mutta täältäpä jotain uuttakin.

6/100 Riikonkoski, Ounasjoki

Ounasjoellahan sitä ollaan taas. Jos tekee mieli lukea millainen paikka se Ounasjoki kokonaisuudessaan olikaan, sekä mistä luvat löytyi, tarkasta tilanne linkistä jossa lukee Pöö. Klikkihaukkana tuo linkkihän toki opastaa oman blogini aiempaan sivuun, josta löytyvät linkit eteenpäin. Yritän valloittaa paikkaa interpentin pikatiellä, klikkimetsästyksellähän se onnistuu.

 Riikonkoskikin on leveä. Ounasjoki kyllä kesyttää piakkoin kaikki jotka uskovat heittävänsä koska tahansa perhosiimansa suoriksi vastarannalle. Ei onnistu. Kartasta voit mittailla leveyksiä. Leveä se on. Hyvänä puolena kuitenkin, vaikka vesi olikin käyntipäivänä 3.7. korkealla ja virta to-del-la vuolas, on se, että Riikonkoski on suhteellisen helppo kahlata.

Iltapäivän pistäytyminen paikalla oli kannattavaa. Kalakaverini kanssa saimme kumpikin jonkinsorttista kalakontaktia, tosin kalustotappioitakin tuli. Tuuli oli myös puuskissa runsasta, tuulisolmuja tuli niin paljon että huumori oli koetuksella. Ei itse solmujen vuoksi, vaan moskiittojen.

Hampaita varsin naurattaa kun lämmintä on liki hellelukemat, aurinko paistaa ja kumihousut kiehuvat. Samalla kun fantasioit ilkamoivasi paitahihasillaan vilvoittavassa tuulenvireessä, on tuuli puuskaisa ja rankka. Tuulenpuuskien välissä alueen aboriginaalit, sääsket kokevat tilaisuutensa koittaneen ja imevät elämänilon. In Finland we have this thing called räkkä. Ja voi vehnänen että nyt onkin räkkäaika. Jos et tiedä mikä räkkä on, katso tästä. Ylläolevassa kuvassa kirjoittaja kiroaa lajivalintaa. Eikä kuitenkaan kiroa. Hauskaa on silti.

Jossain moskiittoarmeijan hyökkäyksen välissä myös alueen kalastoa tuli nähtyä. Muutaman harjuksen lisäksi epäurheilijamaisen onnekas kalakaveri sai pienen taimenenkin näytiksi. Ja miksikö epäurheilijamainen? Koska olen rehellinen kirjoittaja (ja salakateellinen) paljastan saamaperhoksi mustan leechin. Kyseinen perhohan on tehokas mutta silti sen uitto on lähempänä jigikalastusta kuin perhostelua joten... Nyt olkoon mies vailla mainetta ja kunniaa.


Sitten kaikkien odottama ARVIO!


Lupa: kausilupa 40€, se hankittu jo aiemmin

Saalis: Yksi alamittainen taimen, vapautettu. Muutama harjus.

Paikalle pääsy: Autolla lähiseudulle. Itse koskelle kulkeminen edellyttää kävelyä varsin kosteassa pusikossa jossa moskiitto on ystäväsi. Hellepäivänä hikistä jumppaa.

Palvelut: Laavu ja tulipaikka joen varressa siellä minne auto on hyvä jättää. Paikallisten mopopoikien käymä paikka, jälki sen mukaista, valitettavasti.

Tappiot: Perhohävikkiä jokunen. Kiviä on pohjassa ihanaisesti. Perukesiimaa noin 100m tuulisolmujen vuoksi.

Muuta: Arka paikka tuulelle. Jokea pitkin pääsee puhaltelemaan kohtalainen viima. Kahlaaminen mahdollista joten kalastettavissa kuitenkin vaikka puhisisikin. Kunhan ei ihan myrskyksi heittäydy.

Kalan kilohinta:  Vain eväät + tappiot + matkustus joten: Saamani kalat (vapautettu) noin 1000g,  eväät ilmaiset (vanhemmat käydessään jättivät lihapullia, nam), polttoaine Volvoon 10€ => saaliskalan kilohinta 10€/kg. Perhokalastajalle erityisen edullista! Tämähän kääntyy kohta voiton puolelle! Tai sitten ei.

Riikonkoskella aion kyllä käydä toistekin. Erittäin ilmeikäs paikka jossa jopa liaaksikin asti mielenkiintoisen näköisiä virran kohtia.

Petteri.

Hei. Saa sitä minulle ehdottaakin paikkoja.

Perhokalastusseura Cock Josephs

Huumori on siitä hauskaa että se naurattaa. Me kahteen pekkaan perustimme ikioman kerhon ja jäsenmaksuks määräsimme yhden ruman perhon, lala-lallati-lallati-laa.

PERHOKALASTUSSEURA COCK JOSEPHS

Unettomina öinä interpenttiä kahlaillessa ja eri perhokalastusfoorumeita lukiessa on tullut ajoittain mieleeni että osallistuisin jonkin perhokalastusseuran toimintaan. Lähtökohtaisesti ihminen kai kaipaa sitä kollektiivisuuden tunnetta kun oksentaa omiensa kanssa.

Valitettavasti itse olen törmännyt muutamaan ongelmaan, jotka eri seuroihin liittyvät, tai ongelmiin jotka liittyvät liittymiseeni kyseisiin seuroihin. Epäselkeästi ilmaistu, eikö? Lienee syytä eritellä siis tässä:

1. Paikkasidonnaisuus

Moni perhokalastusseura, niinkuin toki myös muutkin harrasteseurat ovat yleensä alueellisia, joskus pienenkin alueen asujille tarkoitettuja. Ei ole hyvä liittyä toisen paikkakunnan seuraan, vaikeaa se. Tämähän on luonnollisesti syytä siitä, että vaikka inehmo laumasieluinen olento onkin, on kivempaa kuulua poppooseen johon edes osittain kuuluu jo valmiiksi, vaikka sitten edes kulttuurisiteen vuoksi. Tai kavereiden. Ei väheksytä niitäkään. Muodollisesti järjestäytyneen seuran on toki helpompi toimia, mikäli sen jäsenistö on samalla alueella, voidaan kokoustella kivasti ja puheenjohtajaa vaihdella. Tai pitää sama puheenjohtaja 624 vuotta, jos huvittaa.

2. Oma ujous

Edelliseen liittyen, olen arahko tapaamaan uusia ihmisiä. Pelottaa mennä tuntemattomien seuraan. Entäpäs jos ne tuijottaen laittavat? Pihalle nauraavat vielä.

3. Ei ole seuraa

Kohdat 1 ja 2 huomioituna; itseä arastuttaa, eikä paikkakunnalla edes seuraa ole. Mitenkäs sellaiseen liityt? Et liity. Tai voi olla että alueella on joku kerho joskus ollut, nyt toiminta on tyrehtynyt tai toimii niin salassa ettei siihen ole liittyminen.

4. Penseys

Kohdasta 3 suora jatkumo. Paikallinen seura on mutta kun siihen ovat kuuluneet jo Jokke ja Manu ja Ripe (nimet keksittyjä), kaikki kahdeksantoista vuoden ajan, ei seuraan haluta enää uusia, ventovieraita ihmisiä. Mahdollisesti kapinallisesti käyttäytyisivät uudet, kerhoilloissakin pitäisi suklaapisarakeksien sijasta olla joskus viinerit. Hyi.

5. Raha

Se maailmaa pyörittää. Joissain kerhoissa on itselle jokseenkin kohtuuttomat jäsenmaksut tai liittymishinnat. Yleensä tämä liittyy kohtaan 4. Valitettavasti. Varsinkin nuorempia harrastajia asia karsii kovasti.

Mikä lääkkeeksi?


Koska olemme erilaisia entisiä nuoria, kalakaverini kanssa vitsailimme ja perustimme oman Perhokalastusseuran. Cock Josephs. Kummeli-huumoriin vihkiytyneempi lukija ymmärtänee heti mistä tämä nimi on englanninnos. Välittömästi illistelyn lomassa kerholle luotiin oma sivu Facebookkiin ja jäsen J kirjoitti esittelytekstinkin:

Perhokalastus on laji joka saa hiljaisen ukonjörrikänkin toiselle mokomalle puhumaan, yhdistävä tekijä monelle oliolle.

Tämän tarinan alku on jo viime vuosikymmenellä Kuopion kylällä, jossa perhokalastuksesta ei puhuttu sanaakaan, mutta tällä hetkellä perhokalaseura Cock Josephsin muodostavan parivaljakon kaksi kaverusta asustelevat Suomen Lapissa, josta seuran varsinainen tarina alkoi kesällä 2015.

Vapa(a)-aikaa kun on töiden lomassa riittävästi, tulee hyvälle harrastukselle antaa aikaa niin paljon kuin vain on mahdollista, mikäpä siihen on parempi tapa kuin viettää se sääskien ja polttiaisten syötävänä koskien ja nivojen reunamilla tai vaikka keskellä uomaa jos siltä tuntuu. Kaverin kanssa kaikki on mukavampaa, ja tästä kahdestaan kalassa kulkemisesta on muodostunut jo ex-tempore-tyylinen kalareissuihin lähtevä parivaljakko, Cock Josephs. Tämä kaksikko kalastaa, puhuu mitä sattuu ja käyttää surutta lippalakkeja ja mustaa huumoria. Tylsää kalareissua ei vielä ole ollut, eikä varmasti koskaan tule olemaankaan. Kireitä!

-J

Kuvassa seuran ainoa jäsenyysvaatimus: hieno lippis. Jäsen J on Fabulous, minä olen New York Princess.

Kannustaa saa. Tai liity vaikka mukaan, Suomi on suhteellisen vapaa maa. Osta kaunis lippis tai varasta joltain alakouluikäiseltä tytöltä, ole valmis tanssimaan kahluuhousuissasi ja luovu mököttämisestä. Elämä on liian lyhyt kiukutteluun. Jäsenmaksuja ei ole, asu missä huvittaa, pukeudu ja perhokalasta omalla tyylilläsi (paras tyyli on huonosti), seurailtoihin ei ole pakko tulla mutta kahville tai kalalle saa tulla. Ikä-, sukupuoli-, rotu-, raha-, ja sensuellivapaa yhdistys. Eikä ole edes yhdistys.

On se lystiä kun aikuisia miehiä naurattaa. En kadu.

Petteri. 

5/100 Aakenusjoki, Kittilä

Hillitöntä räkkää! Ai jessush! On puskakalastaminen lystiä!


5/100 Aakenusjoki, Kittilä

Aakenusjoki on itselle aikamoinen kulminaatiopiste. Yhtäaikaa se on itselle klassikkopaikka käydä kalastamassa milloin Lapissa junnuna vieraili, mutta joen varrella olen myös joskus nuoruudessa lopettanut perhokalastuksen pettyneenä kokemukseen, jokeen, itseeni ja pusikoihin. Nyt siellä taas.

Joessa oli käyntipäivänä 30.6. varsin hyvin vettä. Joki on kokonaisuudessaan varsin kapea, joitain suvantopaikkoja lukuunottamatta ja lähestulkoon kokonaisuudessaan kahlattava. Kahlaaminen on myös lähestulkoon vaatimus, mikäli perhoa aikoo heittää sillä rannat ovat erittäin pusikkoiset ja vaikeakulkuiset. Onneksi Lapissa on myös roihahtanut räkkä valloilleen, joten lämpimänä, sateisena kesäpäivänä pusikoissa remuaminen on myös moskiittojen kyllästämää. Herkkua, sanoisin.

Aakenusjoki sijaitsee Kolarin ja Kittilän kuntien välissä, Kittilän puolella, karttalinkki vaikkapa tässä. Jokivarteen pääsee autoillen, mutta pusikoissa tarpominen on jokseenkin pakollista mikäli kalapaikoille toivoo pääsevänsä.

Luvan ostaminen on tehty hankalaksi. Joka kerta käydessäni olen joutunut kaivelemaan luvanostotietoja ympäri interpenttiä varsin sekavin tuloksin. Edes kaikilla paikallisillakaan luvanmyyjillä ei ole tarkkaa käsitystä siitä millä luvalla paikalla saa kalastaa. Vastaus on etsintöjeni tuloksena seuraava: Metsähallituksen koko maan vapaluvalla. Osta se tästä.

Mutta mitenkäs meillä meni?

Kalakaverini kanssa raahauduimme joen ääreen jo heti aamutuimaan. Vettä tuli ajoittain rankastikin mutta Lapin ilmavaivoja eli sääskiä se ei häirinnyt. Lämmintä oli niin paljon että lihavalla pojalla oli kuuma. Onneksi Perhokalastusseura Cock Josephsin reissuilla ei mökötytä, joten kahluupukineet päälle ja rämpimään. Oma aloituspaikkamme oli tällä kertaa karttalinkissäkin näkyvän Aakenuspirtin kohdilta alavirtaan.  Henkilökohtainen ongelmani on, että vaikka olenkin käynyt joella elämäni aikana useita kertoja, en koskaan ole missään olosuhteissa saanut joelta kalaa. Yhden taimenenpoikasen olen karkuuttanut vuosi sitten, siinä kaikki.

Tällä reissulla tilanne muuttui. Sain kaksi! Alamittaisia harjuksia kumpikin mutta kirouksen poistuminen on aina lystimpää kuin hammashoito. Tietenkin, kalakaverini laittoi paremmaksi hihkuen jokivarsi raikuen "Taimen. Sain TAI-me-NEN! TAAAA-i-MEN! Taaaaaiiii....Men." Onnekas ruoja.

Kuvassa kalakaveri päästelee kaverikalaa takaisin vetiseen elementtiin. Hyvä hommahan se.

Aakenusjoki on jotenkin oudon kiehtova. Se on hankala paikka kulkea, joka kerta siellä katoaa perhoja pohjaan, nyt vain kaksi, kalaa on vähän ja pientä mutta... En tiedä miksi. Ehkä Aakenustunturin jyrkät rinteet, Lapin tuoksu, joku muu? Muistuttaa kuitenkin realiteeteista ettei harrastuksen aina täydy olla kivaa ja helppoa. Jännä paikka kalastaa.

Arviointi:

Luvat: Edulliset vaikkakin vaikeat löytää. Sinulle, arvoisa lukija helpompaa nyt.

Pääsy: Jokivarteen helppo mutta kalapaikoille ajoittain tuskaisaa ja hikistä. Suosittelen urheilumieltä.

Palvelut: Pari laavua joen varrella on, niillä en ole vieraillut ainakaan 20 vuoteen.

Kalasto: Harjusta ja taimenta, pienikokoista ja arkaa.

Miinukset: Räkkä. Ai herra. Pusikot. Joen isot, mustat kivet. Kerran kompuroin niin että kahluuhousut hörppäsivät virkistävää vettä kainaloista.

Tappiot: Perhoja kaksi. Pusikkoon. Itsekunnioitus kaatuillessa.

Kalan kilohinta: Korkea. Lupa on halpa, itsellä nopeahko päästä, alle tunti ovelta mutta saaliin määrä niukka.

Kokemus: Perhokalastusseuran reissu taas, joten lystiä oli. Ei irvistytä, ei itketä. Kalattomuuden kirouskin poistunut niskasta.


Kai sitä olisi helpompiakin paikkoja. Tai voisihan sitä maata kotisohvalla katsomassa Emmerdalea ja syödä juustonaksuja. Kuka mistäkin tykkää. Vaikka kahluuhousujen kuivattaminen hiestä kestikin kaksi päivää ja mustelmat säärissä vieläkin, en kadu ratkaisua. Menen toistekin.

Petteri

4/100 Aareakoski, Muonionjoki

Ah. Paluu päiväjärjestykseen. Ei kalaa, ei mitään tapahtumia.


4/100 Aareakoski, Muonionjoki

Tämänkertainen kohde oli suurkalatoiveiden näyttämö. Olen aiemminkin käynyt huitomassa tyhjää tällä paikalla, tämäkään kerta ei ollut poikkeus. Käyntipäivänä 14.6.

Muonionjokihan on Torniojoen jatkoa Kolarin Lappean kylästä ylöspäin. Siellä Tornionjoki haarautuu, joki jatkuu Tornionjokena Ruotsin puolelle ja Muonionjokena ylöspäin pohjoiseen, toimien valtakunnan rajana. Pituutta Muonionjoellakin on vaivaiset 230km joten paikkojen erittely lienee sallittua.

Aareakoski sijaitsee Kolarin ja Muonion rajalla, karttalinkki tästä, hop!
Googlen kartta ei ole parhaasta päästä, mutta opastanee haluttaessa paikalle. Jälleen kerran kyseessä on autolla helpohkosti lähestyttävä paikka, tosin ihan supermatalalla kuljettimella en ajelisi tietä perille asti. Urhoollinen volvo matkan taittaa tyylillä. Ja voihan paikkaa toki lähestyä myös Ruotsin puolelta, pikitietä pitkin!

Muonionjoki on leveä. Masentavan leveä. On täysin ymmärrettävää miksi lohensoutu on suositumpaa Väylällä kuin perhonhuitominen. Jos heittopituus tällaisella taitamattomalla on jotain 30m luokkaa ja joella on Aareakoskenkin kohdalla sellaiset 300m on kalastettava alue kapeahko. Kahlailu onnistuu jonkun metrin rannasta mutta virta on vuolas.

Kalatapahtumiahan ei ollut. Huitominen kaksikätisellä perhovavalla oli innokasta, perhotappioita runsaasti. Lystiähän homma silti on, ilman pitempiä selittelyitä käyn arviointiin.

ARVIOINTI:

Luvat: Koko Väylän yhtenäislupa, osta vaikkapa tästä. Ostin köyhyyttäni vain päivän luvan 20€.

Pääsy: Autolla, kotoa polttoainekuluja maybe 5€.

Palvelut: Suomen puolella kohdalla laavu jolla ei polttopuita, roskia kylläkin joidenkin saamarin tamppoonien jäljiltä. Puucee jossa ei paperia.

Miinuksia: Laavu kurjassa kunnossa, tästä syyttävä sormi muiden kalastajien suuntaan. Oikeesti, eikö voitaisi ihan yhteistuumin pitää paikat kunnossa kun sellaiset on tarjolla, jookos? Jos jaksat kantaa kaljatölkin maastoon, kantautuu se tyhjänä poiskin.

Kalatapahtumia: 0

Kalustotappiot: Perhoja pohjaan, rannan puihin, huonosti sidottuja ja purkautuvia sekä hölmöyksissään kädestä virtaan pudotettuja yhteensä 7.

Kalan kilohinta: Jos tälle kesälle ostin uuden lohikelankin, 100€ sekä siimat 70€, eikä kalaa ole tullut... Sehän on ääretön summa!

Kokemus: Vasta-alkajalle kaikki on jännää. Yksin asian opettelu on hankalaa myös. Räkkä on alkanut, sääskiä on spriljardeja. Silti, päivä kahluuhousuissa on kivempaa kuin ei.


Blogi on taas nimensä veroinen. Jeij.

Petteri