Salakan kilohinta

Tästä olen aikonut kirjoittaa jonkin sorttisen artikkelin niin monta kertaa.

Mikä on salakan kilohinta?

Salakka on monelle tuttu otus. Kyseessähän on sisävesissä elelevä särkikala, tuttavallisemmin nimetty latinaksi Alburnus alburnus. Mökkikaislikoiden ja pienten lahdukoiden hopeanhohtoinen torpedo. Leivänmurujen napsija, planktonin turma. Ja infernaalisen kallis kala.

(Kuva lainattu ilman lupaa sivustolta luontoportti.fi. Kuvan ottaja Lauri Urho. Kunnia niille keille se kuuluu.)

Tuo yllä jöpöttävä pieni korvikemuikku on osoittautunut kenties hinnaltaan korkeimmaksi kalaksi mikä sisävesissämme pärskyttelee. Salakka, ainoa kalakontakti kymmenillä korttikoskilla ja sadoilla järvillä. 

Kyseessähän ei ole, luontoa tuntemattomalle lukijalle tiedoksi se, että salakka olisi maukas tai harvinainen. Sitä se ei ole, kumpaakaan. Kyseessä ei ole myöskään se, että sen jahtaaminen vaatisi kalliita lupia tai varusteita, ei. Kyseessä on ehkä pikemminkin juuri päinvastainen ilmiö. 

Pitkän talven kuluessa perhokalastukseen höyrähtänyt ihminen pää suhisten lukee kirjoja koskien kuohuista ja hopeanhohtoisten lohikalojen karkeloista. Kädet täristen väännetään perhoja pitkät pakkasillat, kulmakarvat liki kiimaa muistuttavasta kosteudesta hikeä helmeillen surffataan näyttöpäätteen loisteessa eri kalastusvälineliikkeiden sivuja ja vertaillaan virtuaalimaailmassa eri tuotteiden paremmuutta. Internetvideot esittelevät väsytystaisteluita kuin nykypäivän gladiaattoreiden kamppailuita. Jokaisen kotimaisen perhokalastuslehden (kaikkien kahden) kestotilauksia uudistetaan. Välineitä ostetaan kuin varustauduttaisiin seitsemän vuoden nälänhätään, maailmanloppuun ja neopreenisukkien hankintakieltoon. Ja koittaa kevät.

Jäät ovat sulaneet, vesi on vapaa. Kumihousut kiskotaan jalkaan, vapa varustetaan sillä markkinoiden parhaalla siimalla ja juostaan joen rantaan. Solmuja tuherretaan, ensin kolme epäonnistunutta ja sitten viimein yksi jolla perho pysyy kiinni. Ensimmäiset heitot. Perho puussa, pohjassa, poskessa tai vain poissa kun solmu ei sittenkään pitänyt. Uusitaan aiemmat vaiheet. Kylmä vesi puuduttaa jalat. Kädet kohmettuvat. Eturauhanen anoo armoa, vällykäärme päättää vetäytyä alavatsan sisään talviunille aina juhannuksen jälkeiseen aikaan asti. Tämän ei anneta häiritä vaan vapa huitoo kuin heittäjä olisi saanut yllättävän ja eleiltään dramaattisen epilepsian. Jokunen kirosana saattaa kajahtaa, silti touhua jatketaan, tärkeintähän ei ole saalis vaan tappamisen meininki.

Ja jossain vaiheessa, kymmenen tai sadan tunnin jälkeen, saalis tulee. Vavassa tuntuu tärähdys ja väsytystaistelu alkaa. Hopeinen kylki välähtää vedessä, pinta kuohahtaa ja peto on kalastajan jaloissa. Salakka. Ei se unien taimen, ei varmuudella lähistölle istutettu kirjolohi, ei nousuun käynyt lohi, tuo kalojen väitetty kuningas. Ei. Saaliiksi on saatu kalamaailman Väyrynen, joka paikkaan tunkeva, etujoukkoihin omalla olemuksellaan tunkeva kaislikoiden mutkittelija. Ja se on saatu juuri sieltä ja sillä välineellä joilla ei ole yritetty eikä kaivattu. 

Niin monella reissulla kyseessä on myös ainoa saalis. Omakohtaisesti olen onnistunut nyrhimään salakoita Karvionkoskesta, Konnuskoskesta, Muuramenjoesta, Kuhmon ja Kuusamon jokipätkiltä, Ounasjoesta, Muonionjoesta, Ruotsista, kalliista korttikoskista ja sattumareissuilla, yöllä ja päivällä, isolla ja pienellä, syvästä ja matalasta... Ymmärrättehän? Ainut milloin salakkaa EN ole saanut on ollut kun olen yrittänyt harjoitella pintaperhostelua mökkilaiturilta, salakkaparven pyöriessä selkeästi näkösällä. Silloin en. 

Mikäli kaikki edellä olevat asianhaarat laskee mukaan, nousee ainoan saaliskalan hinta yllättävän korkeaksi. Ainut kerta kun olen raaskinut kilohinnan laskea, istuin keskellä Joensuuta Ilosaaren rannalla kahluuhousut jalassa, salakka kädessä ja lähes kyynel silmässä ynnäillen:
Uudet kahluuhousut ja kengät särkyneiden tilalle, n. 250€
Uusi vapa katkenneen tilalle (kaverilta) 50€
Uusi kela ja siihen siimat entisen kohdattua kaatuessani pohjakivet 120€
Kalastusluvat (silloin läänilupa, kalastuskortti ja vielä päälle kohdelupa) 80€
Katkenneet perukesiimat ja kadotetut perhot 30€
Saaliiksi yksi salakka, etusormen mittainen ja ahnas. Painoa ehkä 50 grammaa.

Laskekaapa siitä sitten matematiikkapäällänne ynnäilyt. Kilohinta vähintäänkin kohtuullinen. Ei ole salakka köyhän kala.

Edellä mainitussa ynnäilytilanteessa oli silmässä lähes kyynel. Onnesta. Pitkän talven jälkeen ensimmäinen kalakontakti. Kaikki käytetyt tunnit, kaikki varustautumiseen vietetyt yöt, kaikki oli käytetty hyödyksi. Kala, perhokalastamalla. Tämähän onnistuu kuin eräkirjojen sankarilta. Kiitos salakka.

...Kesän kymmenennen salakan imeskellessä perhoa lohensukuisten piilotellessa kiitoksen tila ei ole yhtä suuri. Salakan riemuksi kohta on taas uusi kevät.

Petteri

1/100 Kiverkoski, Äkäsjoki

Projektin ensimmäinen kohde!

Äkäsjoki/Kiverkoski, Kolari

Helppo aloittaa sieltä mistä aita on matalin ja esitellä oma niin sanottu kotijoki. On töiden vuoksi ilo ja kunnia elellä täällä Pohjoisessa jossa joet ovat lähellä. Omalle lähikohteelle (mikäli Väylää ei lasketa tässä) on kotiovelta matkaa urheiluautollani jopa 7 minuuttia. Ihan itse kellotin eilen.

Kaikentietävä Wikipedia osaa kertoa joesta seuraavaa:
"Äkäsjoki saa alkunsa Äkäsjärvestä, josta se laskee Kukaslompolon kautta Äkäslompolojärveen. Sivujoista Kaupinjoki ja Kesänkijoki laskevat myös Äkäslompolojärveen, josta Äkäsjoki jatkuu edelleen Hannukaisen kautta Äkäsjokisuuhun, missä se yhtyy Muonionjokeen."
(lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/äkäsjoki)

Karttalinkkiä jos joku hinkuu, klikkaa tätä.

Mikäs ollessa, lähellä on ja sieltä varmaankin kokemuksia kirjoitan toistamiseenkin.

Eilen (21.5.2016) paikalla vieraillessa tulva oli laskemassa hiljalleen, viikossa vedenkorkeus laskenut liki puoli metriä. Kahlailua pyrin välttämään, saattaa olla soran seassa kutupesiä, en tohtisi niitä runnoa. Heittopaikan löytämiseksi uskallauduin kyllä sen verran rannasta että seisoin kesäisen polun päällä, vettä tässä noin polveen.

Heittäminen ei suju. Talvella investoin uuteen vapaan sekä siimoihin (alennusmyynnit, kiitos), sidoin nipun perhoja eikä kahluuvarusteet tai kelakaan vuotta vanhempia ole. Autoni peräkontin laidalla istuessani ynnäsin mielessäni kalastusvälineissä olevan enemmän rahaa kiinni kuin autossani (20-vuotias Volvo). Minusta investointitase on oikeinpäin. Mutta heittäminen yhtä rääpimistä. Siimasotkuja tuli ja heti kun tuulta tuntui, perhot olivat noin kolmen-neljän metrin päässä siitä mihin olin kuvitellut. Kuitenkin vain kerran perho lähellä osua itseä naamaan. Vikahan EI ole välineissä vaan miehessä, se on muistettava. Harjoitusta siis tarvittaisiin lisää.

Eväät unohdin. Vaikka kaveri oli mukana katsemassa ja termospullossa oli kahvia, eväät jäivät. Tämä kostautui myöhemmin nälkänä ja kotona suoritettuna ylensyöntinä. Oppimiskokemus.

Vastoin ennakko-oletusta pääsin aloittamaan blogin jopa saaliskuvalla! Noin 20cm kiukkuista harjusta ilahdutti kolmen tunnin tahkoamisen jälkeen. Vapauteen pääsi onneton, palataan asiaan viiden vuoden päästä jookos?

Sillä luvatulla ylpistelyllä voin siis sanoa että kirjoitustyö sai lentävän lähdön. Kyllä kelpaa. Mutta kysymys kuuluu kuinka arvioida kohdetta, mitä siitä kertoisin, kysyjille vastaisin?

Kokeillaanpas näin;
Luvat: 50/€ vuosi, ei paha. Löytyy kohteesta Eräluvat.fi, Äkäsjoki ja Kesänkijärvi.
Paikalle pääsy: Helppo, tässä kohti autolla liki viereen.
Saalis: Yksi (!) harjus, alamittainen joten ylpeästi C&R
Kalustotappiot: Ei mitään! Ei yhtään perhoa pohjassa, ei muutakaan!
Kalan kilohinta: Jos harjus painoi n. 200g ja talvella investoidut välineet sekä kalaluvat ynnä polttoaine lasketaan, kevään ensimmäisen saaliin kilohinta olisi ollut noin 1200€/kg. Onneksi laskin pois noin kalliin kalan.
Kokemus: Aurinko paistoi, ei verta kuppaavia hyönteisiä, lämmintä eikä vaurioita. Nälkä tuli mahaan, kahvi oli kuitenkin hyvää. Siimasotkuja jokunen, ei tarvetta puukkoon. Kokonaisuutena siis hyvä. Kouluarvosanaa en anna.

Mikähän lie sitten seuraava kohde? En tiedä vielä.
Petteri

100 kohdetta- projekti

Ihmisellä pitää olla projekteja.

Ihan itseni tuntien ja myös osaltaan harrastukselle tavoitteita luoden olen keksinyt projektin. Ensimmäisenä myönnän ettei ajatus ehkä ole täysin omaleimainen mutta eihän pyörääkään tarvitse keksiä joka vuosi uudestaan.

Loin seuraavan tavoitteen itselleni:
Käy kokeilemassa (huonoa) onneasi sadalla eri perhokalastuskohteella. Kirjoita jokaisesta, neppaile lisäpisteitä valokuvaamalla. Kerro omakohtainen kokemuksesi, älä kiertele. Yritä kertoa äkkinäiselle kanssakalastajalle muutama tärkeä asia, kuten mistä luvat ja mihin hintaan. Yritä luoda joku järjestelmä jolla määrittelet kokemusta, tilastoi vaikka kalat, menneet rahat sekä kalustotappiot. Pidä hauskaa.

Onhan sitä siinäkin.
Petteri

Nimi kertoo oleellisen.

Blogin nimi kertoo mistä on kyse. Turhasta huitomisesta.

Turha huitominen ennen kaikkea tässä yhteydessä liittyy kaikkiin niihin elämän hetkiin jotka olen tuhlannut, tuhlaan ja toivottavasti tulen riemulla tuhlaamaan eri jokien ja purojen äärellä.

Jostain itselleni selittämättömästä syystä olen liukunut tasapainoisesta elämästä perhokalastuksen pariin. Sen sijaan että makoilisin sohvalla lämpimässä nauttien jääkaappini runsaista antimista, pidän itselleni tärkeämpänä rymytä pitkin pusikoita ja ojan pohjia. Ympärillä miljoona sääskeä, siimat solmussa, vapa poikki, hikivirta kastelemassa selkää, haavoja käsissä, jano sekä nälkä, paleleminen, kastuminen, kahluuhousut rikki, mutaa vaatteissa.... Yleensä ilman saalista.

Tässä ehkä syy blogin kirjoittamiseen:
Olen lajiin seonneena lukenut satoja sivuja kuvauksia englantilaisista kalkkivirroista, Norjan lohijoista, Keski-Suomen jättitaimenista. Olen nähnyt kuvia tavoitelluista jättiläiskaloista, hienoista varusteista, mahtavista luonnonkohteista, onnistuneista heitoista, taidokkaasti sidotuista perhoista... Ymmärrätte varmaan? Satoja dokumentaatioita onnistumisista.

Tässä yhteydessä tuskin näette niitä. En ole saanut suursaaliita. Harvoin saan mitään. Sidontataitoni ovat vähintäänkin tumpelointia. Perhonheittoni onnistuu ehkä suhteella 1/4. Raha ei riitä eksoottisiin kohteisiin. Mutta tämä riittää minulle! Oikeastaan päinvastoin, haluan juuri tätä. Epäonnistumisista huolimatta vapautta harrastaa, uusia kokemuksia ja hetkiä olla elossa.

Kirjoitusteni yhteydessä lupaan vilpittömästi iloita jokaisesta salakasta ja jokaisesta ulkona vietetystä päivästä. Aion myös harvinaisia onnistumisen hetkiä leuhottaa häpeämättömästi. Pyrin näyttämään temmeltämiseni peittelemättä, esitellä ylpeydellä epäonnistumiset sekä vastoinkäymiset. Mikäli onni on myötä, yritän näyttää myös kuinka niistä selvittiin.

Tervetuloa mukaan.
Petteri