Kalakaverin anatomiaa

Hetkisen kerrottakoon oleellista.
Kaiken ees-taas-säntäilyn ja jokivesissä polskuttelun lisäksi olen suorastaan siunattu hyvillä kalakavereilla joiden kanssa touhotusta jakaa. Tässäkin blogissa seikkailee ystäväni Jäsen J sekä varajäsen J, mutta retkilläni on mukana ollut mukana muitakin toki.

KALAKAVERIN ANATOMIAA

Uusi kalakaveri ja Jäämeri.

Tämänkertainen sisäinen tunteenpullistus tulee herkästä aiheesta. Kalakaverista. Tätä sanaa toistan kirjoituksessani ja kirjoituksissani paljon mutta avaanpa tähän nyt hieman ajatuksiani aiheesta. Pyrin käsittelemään asian ilman sen suurempaa sentimentaalisuutta vaikkakin on tunnustettava että samaan aikaan selailen toisella kädellä kuvia ja videoita matkaviestimestäni mahtavilta reissuilta hyvässä seurassa ja tunnen aavistuksenomaisen kosteuden oikeassa silmäkulmassa. Varmaan tämä heinäkuu ja allergia.


Asiaan!
Ja pontevasti lähdetään mutanttimuikun kuvalla liikenteeseen niin ette herkäksi luule.

Kaverikala. Ei kalakaveri.

Kalakaveri ei ole kaverikala. Vaikka Animalia onkin koittanut pitää kampanjaa jossa kala on kaveri, en ole lyönyt käsipäivää (tai siis käsi-eväpäivää) yhdenkään muikun kanssa. Kaverikaloja ei ole itselle tullut, sellaisia ainakaan jotka viestejä laittelisivat tai luokseen pyytäisivät. Kalakavereita taas on. Harvoja ja valittuja.

Kalakaveri etsii kaverikalaa.

Lähtökohtaisesti olen luokiteltu sosiaaliseksi ihmiseksi joka tutustuu helposti toisiin, mutta ainakin luontohommissa asia on aikalailla päinvastoin. Kaikenlainen erähommailu on itselle hyvin henkilökohtainen ja arvokas asia, näin ollen se ihmisseura missä haluaa aikaansa oleellisen äärellä jakaa, on selkeästi rajautunut. Onneksi ajoittain kuitenkin uusia kalakavereita tulee, vanhat eivät poistu, nettopositiivista se!

Jokaisella ihmisellä on selkeästi itselle mieluisat ihmistyypit. Millainen olisi sitten oman subjektiivisen näkymän värittämänä se oikea kalakaveri?

Kalakaverin prototyyppiä.

Saa puhua. Mutta saa olla hiljaa.

Kalastus on parhaimmillaan hyvinkin sosiaalista toimintaa. Viesteillä ja puheluilla retkiä suunnitellaan jopa vuosien päähän. Joen äärellä juodaan kaffia joka ajoittain on hyvää, ajoittain ei niin ja turinoidaan. Tai sitten ei. Saa olla hiljaa. Ilman kiusaantumista. Saa kalastaa seurassa, vaikka kun päätään kääntää huomaakin kalastaneensa tunnin jo yksin jotain kiintoisaa paikkaa, kalakaverin näkyessä vain ohuena siluettina kaukaisuudessa. Seurallistako? On. Kalakaverin kanssa olo ei silloinkaan ole yksinäinen.

Sinne meni. Toteutumatta jäi haave lohesta.

Kalakaveri tsemppaa.

Sillä hetkellä kun on siimat solmussa, perho pohjassa, kala karkaa tai ei vain pure, kahluukenkä vuotaa, mitä vain. Silloin kaveri kiroaa puolestasi vähän kovempaa kuin sinä ja hetken päästä helpottaa.

Romppeet samassa läjässä.

Ei keskinäistä taistelua paremmuudesta.

Vaikka ajoittain toinen saa, toinen ei, ei silti ole tarvetta keskinäiseen mittelöön. Toki retkiin kuuluu ajoittain pieni kisahenkisyys tai nokittelu mutta se taukoaa ennenkuin muuttuu liian vakavaksi. Ja porukassa huolehditaan että kumpikin ajoittain selviää voittajaksi. Vaikka sitten lainataan kaverille ne omat perhot tai vavat jotta mahdollisuudet paranevat hänelläkin. Ei kateutta, ei katkeruutta. Ei myöskään vertailua välineistä niin että toinen kerskuisi omaisuudellaan, vaan pikemminkin ilahdutaan jos toveri on tehnyt hyvän löydön. Myöhemmin ehkä sitten itsellekin samanlainen.. Ehkä?

Cock Josephs ja kalakaveriposeeraus. 

Naura yhdessä.

Sitä. Voiko enempää toivoakaan? Yhdessä hölmöilyä ja nauramista. Vaikka onkin muka aikamies (tai aikaisnais) niin silti on hyvässä seurassa lupa pöljäillä. Urakalla. Kuvata vaikka sitten mieskalenteria seuralle. Tai muuta. Vaikka hölmöjä videopätkiä ihan vaan kikatteluun. Antakaa toistenne leikkiä! Käpy pois perseestä, kyllä tässä maailmassa saa nauraa muutkin kuin lapset ja hullut.

Kalakaverille nyhrättyjä meritaimenmuljuttimia.

Minä itse.

Minäpä minä. Minä ja minun välineet. Minun saaliinhimoni. Kirjoitukseni ja tekemiseni jokien äärellä ja niiden ulkopuolella. Lähettelemäni sopivat ja ennenkaikkea sopimattomat viestit ja videot. Huonot vitsit. Ominaishajuni ja vallaton luonteeni. Itsensä kanssa on kiva kalastaa, viihdyn joella oman seurani kanssa ajoittain kivastikin. Päätellen siitä että olen mahtavien ihmisten kanssa myös saanut oman seurani jakaa, kelvannee se siis muillekin. Kiitos että siedätte!


Totinen kiitos teille kaikille joiden kanssa saan elämäni päivät joella jakaa, vaikka sanotaanhan ettei perhokalastukseen käytettyjä päiviä lasketakaan elinikään. Teidän kanssanne jokainen reissu on hyvä reissu.


Kiitos.
Petteri.

18/100 Äkäsjokisuu, Muonionjoki, Kolari

Täällä tulikin käytyä pariin kertaan.

18/100 ÄKÄSJOKISUU, MUONIONJOKI, KOLARI

Jäämerentietä kun pohjoiseen hurauttaa Kolarista, kulkee joki vierellä koko matkan. Äkäsjokisuu on monelle venemiehelle tuttu paikka, kuitenkin korviini sattui huhu että alueella voi myös rantamiehelle paikkoja löytyä. Tänä vuonna vähällä vedellä kokemus on ristiriitainen.

Pikitieltä kun kaartaa soratietä 100 metriä pääsee suoraan veneenlaskupaikalle ja laavulle. Alue on soutumiesten suosiossa, laskeehan tuohon juurikin Äkäsjoki tuoden lohnakkeille raikasta vettä ja uusia tuoksuja.

Näkymä Äkäsjokisuun laavulta joelle.

Rantaperhomiehelle alue on jälleen kahtiajakoinen. Matalalla vedellä rannat ovat helppoja kulkea, heittotilaa löytyy. Korkealla vedellä ei tilanne Suomen puolella olisi kuitenkaan niin auvoisa. Toisaalta, silloin alueella olisi enemmän kohtia lohen huilailla?

Nytkin riemunani kahden illan ajan samalla kohtaa jokin selkeän isokokoinen hopeaharkko paukautteli pinnassa. Luultavasti paikalla oli jokin monttuvahti joka ohi uiskentelevia lajitovereita säikytteli? Tai sitten vain minua halusi häiritä. Havainto ei ollut näköharhaa sillä kuten sanottu, paikalla osaa olla muitakin, en tehnyt havaintoja yksin. Elätille tarjottiin syöttiä niin rannalta kuin soutaen, nirso oli, vaikkakin hetken sain tuttavuutta tehdä. Reunahuomautuksena kuitenkin, että Äkäsjoki on uhanalaisen meritaimenen kutujokia, paikalla saattaa olla niitäkin.

Kaksi kokemusta kalakosketuksesta. Oikeanpuoleinen ei ainakaan ole kivi, elleivät kivet pure.

Samat Väylään liittyvät asialliset tiedot löytyvät edelleen aiemmista teksteistäni. Ohessa uutena infona vain karttalinkki paikalle, tässä. 


Arviointi!

Luvat: Erälupien verkkosivuilta, linkkejä aiemmissa teksteissäni.

Saalis: Sydämentykettä ja kiroilua. Hermolepoa(ko).

Paikalle pääsy: Autolla pääsee varsin lähelle. Rannat olivat matalalla vedellä hyvin kuljettavissa pitkällekin.

Palvelut: Alueella laavu joka tarkoitettu lyhyisiin taukoihin, älä yövy siinä. Yövy muualla. 

Tappiot: Putkiperhojen koukkuja, muutama perhokin.

Kalan kilohinta: Jää edelleen selvittämättä.

Summaus: Nyt matalalla vedellä helposti lähestyttävä, kiintoisa paikka. Kuitenkin veden vähyys edellytti onnistuneen perhonuiton saavuttamiseksi ajoittain omien heittotaitojen äärirajoilla tai yli olleita heittoja ja/tai tolkutonta kahlaamista. Ei täydellisen helppoa. Mutta käynkö toiste? Varmasti.


Petteri.

17/100 Kolarinsaari, Muonionjoki, Kolari

Tähänpä ymppään nyt sitten kerralla hieman enemmän kuvausta.

17/100 KOLARINSAARI, MUONIONJOKI, KOLARI

Yleiskuvausta Tornionjoesta ja Muonionjoesta saa lukea aiemmista teksteistäni ken tahtoo.
Lupatietoa ja infoa siellä enempi.

Kolarinsaari kuuluu itsellä hyvinkin lähikohteiden joukkoon. Itseasiassa kun katson aamuisin rähmäisillä silmilläni aamukahvia himoitessani ulos ikkunasta siintää edessäni saaren itäisempi ranta. Ikkunan alla virtaa myös Muonionjoki. Harmi kyllä, erityisesti lohen päänousuväylä sijaitsee juurikin saaren toisella puolella, kuinkas muutenkaan, eli ihan takapihalla ei usko jalokalaan ole suurimmillaan. Kyllä tosin itäisemmästäkin uomasta sattumakaloja saadaan! Enemmän voisin kirjoittaa jollain hetkellä alueen harjus- ja haukihommista, nyt kuitenkin lohi on asiana.

Kauden aloitusyö, oma takapiha.

Kaikentietävä Wikipedia osaa opastaa ihmistä näin:

 Saari sijaitsee keskustaajaman pohjoispuolella, ja se rajoittuu länsipuolitse virtaavaan Muonionjoen päähaaraan sekä itäpuolitse virtaavaan Saariputaan haaraan. Saarta halkoo pohjois–eteläsuunnassa Siltatie-niminen paikallistie, ja tie ylittää Saariputaan saaren eteläkärjessä. Asutus on keskittynyt saaren kapeaan pohjoiskärkeen. (Lähde.)

Tätä infoa kannattaa perhokalastajan, joka rannalla aikoo liikkua, kuitenkin hieman varovaisuudella lähestyä. Asutus kyllä keskittyy kovinkin eteläiseen kärkeen, mutta juuri parhaissa nivapaikoissa monesti on jokin tönö pystyssä... Eli paikkojen etsintä vaatii aikaa. 

Itse olen suhtautunut aiheeseen seikkailumielisesti. Yllätyshyökkäyksessä lohen kimppuun olen koukannut lännestä, naapurimaan rajan puolelta! Siellä ranta-asutus on paikoittain vähäisempää, rantatörmä vähemmän pusikkoinen (vaikkakin paikoin edelleen tooooosi pusikkoinen) ja niin, usein aurinko selän takana, täten metsä varjostamassa. Tämä johtuu lähinnä omasta hipiästä, palan auringossa kuin torakka...

Niinkuin todettua, Väylästä voi infoa lukea aiemmista teksteistäni. 

Oheisessa karttakuvassa jonka ihan itse Paintilla muotoilin (anastettuani kuvakaappauksen kaikkinäkevältä Googlelta) olen merkinnyt tienvarteen paikat joissa autoni on ollut. Jokivarressa taas sitten keltaisella alueet missä olen käyskennellyt ja kahlaillut. Olkaapa hyvä.

Tietokonetaitoa!

Mitäkö sieltä on sitten tullut? No ei lohta. Vaikkakin näkemään olen päässyt. Ja siiman välillä kättelemäänkin. Harjuksia mukavasti.


ARVIOINTI:

Luvat: Edelleen Väylälle saa kätevästi luvat. Linkkejä aiemmissa teksteissäni.

Pääsy: Autolla olen mennyt äärelle, metsän läpi sitten saa paikkapaikoin kävellä pitkältikin. 

Palvelut: Ei ole sellaisia. Kolarissa voi tankata evästä tai Ruotsin puolella ICAsta.

Miinuksia: Pöpelikköä on. Polkuja ajoittain mutta vaatii välillä tetsaamista. Uusien paikkojen etsiminen työlästä mutta seikkailumielellähän tätä tekee.

Kalatapahtumia: Jokunen. Harjuksia ylös, lohet jatkoivat onnellisesti matkaansa.

Kalustotappiot: Olen selvinnyt ilman! Vautsi.

Kalan kilohinta: Ehkä ziljardi? Vielä laskematta.

Kokemus: Vasta-alkajalle kaikki on jännää edelleen. Yksin asian opettelu on hankalaa myös, onneksi on tullut käytyä joella venemiehenä niin hieman kuvaa ollut. Ehkäpä nämä teitä muita helpottaa. Tänä vuonna matala vesi on ollut rantaperhomiehelle noilla paikoin mukavaa, joessa on päässyt kahlaamaan mainiosti heittopaikoille. 


Näillä mietteillä.
Petteri.

16/100 Korpikoski, Tornionjoki, Pello

...ja vielä saman päivän aikana toisaalle!

16/100 HIRVASKOSKI, TORNIONJOKI, PELLO

Tästä on tullut autolla ohi suhaistua varmaan satoja kertoja. Joskus pysähdyttyä. Mutta nyt jopa kalastaen.

Hirvaskoski on monelle Väylänvarren tietä ajaneelle tuttu levike. Pysähdyspaikkana ei kenties näyttävimmistä päistä, eikä miljööltäänkään kovinkaan erämainen.. mutta kalastettava paikka. Samalle koskellehan on mahdollista tietenkin rymytä myös Ruotsin puolelta, siinä ehkä hitusen enemmän luontoa kainalossa sitten. Joenvarteen ei kuitenkaan Suomenkaan puolella juuri liikenne kuulu kosken pauhunnan läpi, ajoittain vain selän taakse ilmaantuu ihmisiä tutkailemaan mitä tapahtuu.

Korpikoskea ilta-auringossa.

Koko käynti saa mennä kauden aloituksen ja uusien vermeksien testailun piikkiin. Hermo lepäsi, pari hienoa paikka, heitto lähti kulkemaan, uuteen ihmiseen tuli tutustuttua. Ihan voitolla siis.

Tässäpä tätä:

Luvat: Erälupien verkkosivuilta, yhteislupahommia. Linkki.

Saalis: Kokemusta.

Paikalle pääsy: Autolla pääsee niin lähelle kuin vain on tarve. Ranta kivikkoa ja haastava, en suosittele huterajalkaisille.

Palvelut: Korpikosken grilli. Tulipaikkakin on. 

Tappiot: Ei tappioita tällä kertaa.

Kalan kilohinta: Jätämme tämän auki.

Summaus:
Helppo saavuttaa. Monia lohelle sopivia paikkoja, nyt vesi vain oli niin vähissä ja kausi niin alussa että en usko monenkaan lohnakkeen paljoa pysähdelleen. Koska paikalle on luvattoman helppo päästä, saattaa siellä ajoittain olla myös tunkua. Ei sovellu rauhasta ja luonnon hiljaisuudesta nautiskelevalle kuin hengähdystauoksi. 

Petteri.

15/100 Hirvaskoski, Tornionjoki, Pello

Ei ihan kevään ensi reissu, mutta...

15/100 HIRVASKOSKI, TORNIONJOKI, PELLO

Lohikausi alkoi 1.6. tänä vuonna, niinkuin se alkaa joka vuosi. Paitsi ei tietenkään aina minulla. Mutta nytpä alkoi.

Edellisillä viikoilla raportoitiin uutisiakin myöten lähes ennätystulvista Tornionjoen alueella, mutta kauden aloituspäivänä vesi oli alempana kuin esimerkiksi edeltävänä vuonna heinäkuussa. Luonnonvarakeskuksen lohennousumittaus oli antanut jo lupaavia lukemia ja olipa aamupäivällä napsahdelleet ensimmäiset saalisilmoitukset kännykkääni. Vahva aloitus.

Koko lohenkalastuksen yhteydessä kohdallani huomioikaa kuitenkin että onnistumisprosenttini on olematon. Ja toistaiseksi ei ole parantunut, yrityksistä huolimatta. Ehkä joskus.

Mutta eipä se estä paikkoja esittelemästä!

Alueesta ottamissani kuvissa seikkailee blogiin liittymätön henkilö. Siksi kuvassa vain aloitusperhot!

Hirvaskoski sijaitsee Pellon kunnan puolella ja on kalastettavissa molemmilta rannoilta. Lupa alueelle on tuttuun tapaan saatavissa tästä. Kuinka alueelle taas löytää, no navigoimalla vaikkapa näin.

Tällä kertaa aluetta tuli lähestyttyä Ruotsin puolelta mikä olikin mutkatonta. Vesitilanne suosi heittopaikkojen löytämistä, sää suosi kalamiestä mutta onni ei onkijaa. Korkeammalla vedellä paikka muuttuu täysin sillä rannat antoivat itsestään haastavan kuvan. Pitänee käydä uudemman kerran sitten..

Tässäpä infoa:

Luvat: Erälupien verkkosivuilta, yhteislupahommia, toimii myös Ruåtsin puolella. Linkki ylempänä.

Saalis: Ei tietenkään mitään. Turhaa huitomista. Jokin varovainen näperrys, luulisin harjukseksi. Tai affen.

Paikalle pääsy: Autolla pääsee mukavan lähelle. Kävelymatka kohtuullinen vaikkakin tuli lihavalle hiki.


Palvelut: Käy lähitaajamissa kaupassa. Alueella ei kalamiehille mitään, ei Ruotsin puolella näkynyt edes tulipaikkaa.


Tappiot: Kaksi perhoa hajalla. Huonosti tehtyjä? Hyi minä.


Kalan kilohinta: Jää edelleen auki.


Summaus:
Helposti lähestyttävä, kiehtova paikka, itselle kohtuullisen automatkan päässä. Vaatii toisenkin käynnin.


Petteri.

Välineurheiluako?

Sitäkö se on?

Näin kuulee sanottavan, perhokalastuksen harrastajana aika useinkin. Missä totuus?

Tunnustan. Kun ottaa huomioon oman sosio-ekonomisen aseman, on tunnustettava että käytän ajoittain nettotuloihini nähden suhteettoman määrän rahaa erinäköisen tingel-tangeliin jota uskon harrastuksessani kaipaavani. Mutta siinäpä se!

Eräs toverini jo vuosia sitten sanoi tupakoinnin olevan hänelle harrastus. Kun osoitin epätietoisuuteeni lausunnosta hän vastasi: ”Se vie minulta kaiken ylimääräisen rahan, aikaa ja terveyden ja silti pidän siitä, joten sen on pakko olla harrastus.”

En tässä yhteydessä tietenkään ketään yllytä suhtautumaan nikotiinivalmisteisiin yhtä huolettomalla asenteella mutta aion hyödyntää silti kielikuvaa oman ajanvietteenä yhteydessä.

Lajin aloittaminen on itse asiassa edullista. Suhteellisen pienellä rahasummalla, väitän että alle sadalla eurolla on mahdollista saada itselleen oleellinen. Kela, vapa, siimat, perhojakin ja väitänpä että ensimmäiset kahluuvarusteetkin mahtuvat tuohon budjettiin. Itsellä mahtuivat aikoinaan alle 200 markan eli moderneille Jonneille tiedoksi, himpun alle 35 euron. Kaikki yllämainitut. Niillä sitä sitten.

Ensimmäiset välineeni käytössä taas! Ja toimivat.

Totuus kuitenkin on se että kun harrastuneisuus kasvaa, välineillä alkaa olla merkitystä. Ei niinkään itse saaliin kannalta, kalat eivät vehkeiden merkkiä katso vaan sitä tuleeko perho kohdalle ja kuinka, mutta itselle. Mukavuus. Kahluuhousun kumi vaihtuu hengittävämpään ja kas! Pakarat eivät enää hitsaakaan kiinni joka reissulla. Vapa päivittyy, siima ylittää hieman pidemmälle, tuntuma parempi, usko omaan tekemiseen kasvaa. Perhoja sitoessa panostaa hieman enemmän materiaalin laatuun ja oho, häkilähän näyttääkin tasaiselta ja koukut kestävät. Esimerkkejä olisi lisätä.

Uusien välineiden testiä HETI kun jäät lähtivät.

Mutta-onko-se-PAKKO???

Ei ole.

Vaan halu. Ihan omasta halustani. Sillä itse tunnustan kyseessä olevan puhtaasti monessa hankinnassani tunteen. Tällä uskon pystyväni hoitamaan jonkin tilanteen paremmin kuin toisen, tällä uskon tekemiseeni ja niin edelleen.

Lisäksi. Onhan se hauskaa ja saan siitä mielihyvää. Vaikka se veisi rahat, ajan ja terveydenkin.

Petteri.

Uutta ja vanhaa, sulassa sovussa.

Touhotusta.

Hyvänen aika.

Kesä on jo pitkällä ja jäänyt täysin kirjoittamatta. Onneksi ei kalastamatta.

Lyhyt pistäytyminen Norjassa, tuttuja taimenpaikkoja, lohnakkeen etsintää Väylällä... Onhan noita. Ihan kaikista en ala runoilemaan, siis mikäli olen aiemmin käynyt ja kirjoittanut. Mutta onneksi on muutama uusikin paikka. Jeij, sanon minä siihen.

Runoillaanpas taas.
Petteri

Syvyyksien peto.