TILASTOLLISIA TAPPIOITA
Kun paljon tekee, paljon myös sattuu. Jos olisi kiltisti kotona, niin ei mitään karvasta sattuisi. Paitsi jos ihan tarkkoja ollaan, suurin osa tapaturmista ja äkkikuolemista tapahtuu juuri kotona tai sen välittömässä läheisyydessä. Siksi kannattaakin muuttaa pois kotoa. Öhö öhö.
Tämän blogin elämänkaaren tässä vaiheessa luettelen autuudella kaikkea mitä on matkalla särkynyt, kadonnut, varastettu tai vain mystisten välinetonttujen mukaan joutunut. No en kaikkea sentään. Mutta hieman varoituksen sanaa sille joka lajia pohtii.
Perhot.
Niitä menee. Sormet ruvella väännät talven pitkät illat, ja tietenkin kesäaikaan aina kun et joelle pääse, mutta sinne ne menevät. Ahdin valtakuntaan. Kiviin ja uppotukkeihin, pohjan risuihin. Ei niitä juuri kalat vie. Hittolainen, rannan pajut ja koivutkin syövät enemmän perhoja kuin kalat! Viimeisimmän kalastuspäivän tappio oli puoli rasiaa. Kiroilin.
Siima.
Ensisijaisesti perhotappioiden myötä kuluu eniten perukesiimaa. Joka perhohävikki lyhentää tapsia. Ja perhon vaihto. Ja päälle tallominen. Se päälle tallaaminen on myös mainio keino päästä vaihtamaan myös perhosiimaa! Ai sitä nautintoa kun nastoitetulla kahluukengällä vähän uuden siiman päälle hieraisee könytessään. Mmm-mmm! Herkkua! Vietävät maksavatkin vielä mersuja.
Kahluukamppeet.
Kulutustavaraa. Reilulla ylipainolla kun osoittaa evolutiivista ylivoimaansa ja muuntautuu ihmisapinasta ihmismursuksi kivikossa... Reikä! Ja parhaimmillaan tuntuu että reikä tulee pöksyihin kun pahasti katsoo. Eikä tarvitse edes katsoa housuja. Reikä tuli. Vettä kengässä; tuttu peli lapsuudesta, tuttu peli myös nyt aikuisuudessa, muttei enää niin lysti.
Vapa.
Tämän vuodatuksen suurin syy. Räks. Kaunein ääni jonka voi kalassa kuulla. Ei ole. Tässä juuri lempivapanaa katkoneena on olo ankea. Tuleepa kalalle hintaa. Joskus olen katkaissut vavan kesken heiton hujauttamalla sen puuta vasten huolimattomuuttani, tiedänpä vavan päälle kaadutunkin. Itse en vielä ole auton ovella vavalle pahaa tehnyt mutta kai senkin aika tulee.
Kelat.
Miten niin tärkeä kapistus voikaan niin helposti jäädä jollekin kivelle tai kannolle kalapaikan rantamilla? Kertokaa nyt ihmeessä! Ja miksi se Jäämeressä uitettu kela ei vaan enää halua olla entisensä? Minä purin, pesin, kuivasin ja rasvasin! Miksi sinä et enää toimi kuin uutena? Ja miksei keloissa voi olla paikannusjärjestelmää? Hä? Kysyn vaan!
Sekalainen tingeltangeli.
Sitä tuntuu menevän. Elämä on kuin toisintoa Hannusta ja Kertusta, leivänmurujen sijaan tie koskelle ja sieltä takaisin kotiin on merkitty pihdeillä, siimaleikkureilla, haavinvapauttimilla, kidanavaajilla, pipoilla, hansikkailla, hupparilla, irtopainoilla, sytkäreillä, termoskannuilla... Jos sen voi mukaan ottaa, sen voi hävittää! Tai sitten hetkeksi laavulle jätetty eväsreppu lähtee itsestään tutkailemaan uusia maisemia. Eihän nyt kalapaikoissa kleptomaaninalkuja lie? Saattaapa jopa olla.
Rahat ja maine.
Lompakko huutaa pelastajaa aina kun verkkokaupan sivuilla hiirikäsi tekee töitään. Ja ne kalaluvatkin. Nekin pitää ostella. Ralli-volvo, niin entinen kuin nykyinen, on vaatinut myös evästä, miehen lailla. Kumpi lie syönyt sitten enemmän. Ja se maine. Kun tutut ja tuntemattomat tietävät että sinua on tauti purrut ja vain sääliviä katseita saat. Omassa olohuoneessanikin jouduin istumaan ja kuuntelemaan kuinka jopa golf on järjellisempi harrastus! Kyllä närästää.
En tiiä... kylläpä taas korventaa.
Taidan lähteä kalalle. Rauhoitun ja on mukavaa.
Tässä yhteydessä kiitoksen sana:
Mielenrauhan ja harrastusmukavuuden lisääjänä tänään on toiminut Vision Fly Fishing. Vapa meni poikki, ihan itse syypää olen siihen. Yksi puhelinsoitto asiakaspalveluun ja kymmenen minuutin kuluttua varustetappiosta tuli tekstiviestillä lähetystunnus, uusi osa katkenneen tilalle tulossa postissa. Näin pitää asiakasta palvella, olen kiitollinen.
Suosikaa suomalaista.
Petteri.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti